Villiintymistä, jumppaamista ja pelottava maasto.

Helou!
Melkein viikko tässä ehti jo mennäkkin..! Luvassa siis vähän ''pitempi'' stoori koko viikolta.

Sunnuntaina Lara näytti sitten viimein todellisen täykkäripuolensa. Nää melkein kolme viikkoa Lara on ollut kultainen ja laiskanpulskea mussukka joka on tehnyt kaiken mitä oon pyytänyt. Ratsastelin siis tavalliseen tapaan kentällä ja tein verkassa ympyröitä yms. Yhtäkkiä Lara astahti hassusti. Vai hypähti? Mitä oikei tapahtu? No en välittänyt ja jatkoin vaan. Taas sama homma. Rupesin katselemaan jalkoja että onko suojat valuneet vai mistä tää vois johtua. Kysyin sitten kentän laidalla värjöttelevältä Juhalta että mitä ihmettä tää oikei tekee! Vastaus oli: yrittää vissiin pukittaa. Ai hä?

Kyllä vain Larhanaattori on löytänyt sisäisen villiheppansa. Aluksi oikein nauratti kun ne pukit oli niin säälittäviä :D Sitten rupes jo pikkuhiljaa ärsyttämään tällänen tyhmä testaaminen. Pari kertaa suutahdin neidille ja loppuajan Lara menikin ihan nätisti. Kompensoi tuota testausta :)

Maanantaina Lara pukitteli taas. Tällä kertaa otin raipan mukaan, mutta enhän mä sitä osaa edes käyttää. Pariin vuoteen en ole raippoja tarvinnut.  En osannu reagoida tarpeeks nopeasti jos neiti yritti pukittaa, mutta onneks ne taas loppu hetken päästä. Tällä kertaa keskityin tekemään mahdollisimman paljon kaikkea, jotta Lara ei jaksaisi keskittyä mihinkään turhuuksiin. Aloitin perus volteilla ja siirtymisillä. Laralla tuntu olevan kauheesti virtaa, mutta se on vaan plussaa ja parantaa ratsastettavuutta. Volttien jälkeen tein kolmikaartista kiemurauraa, johon lisäsin myöhemmin siirtymiset suorille urille. Suoruuden kanssa on vielä työstettävää ja Lara tykkääkin vähän punkea ulkopohjetta vasten oikeassa kierroksessa. Voi myös johtua siittä kun vasen jalkani ei ihan täysin toimi ja se hankaloittaa pohkeiden käyttöä huomattavasti.

Tiistaina lastattiin hevoset traileriin ja mentiin Petran kanssa maneesille treenailemaan. Petra suunnittelu kouluvääntöä ja Laran kanssa aattelin mennä jumppasarjoja. Maneesilla odotti vähemmän kiva yllätys: pohja oli ihan kaameessa kunnossa! Kaarteissa ihan kyntöpeltoa. Ainut paikka missä edes voisi ajatella jumppasarjaa, oli keskihalkaisia. Rakennettiin siihen sitten puomi-ristikko-pysty-pysty-1 laukka ja pysty-jumppasarja, sekä pääty-ympyrälle jätettiin valmiina oleva ''sokerinpala''-innari. Kolmen naisen voimin rakennettiin jumppis ja mä vähän lanailin käsipelin pahimpia kohtia tasaisemmiks.



Sokerinpalainnari



Alkuverkassa otin vähän reippaampaa laukkaa ja tykittelin pitkät sivut ja otin vähän kiinni lyhyemmillä. Laralla oli kivaa, eikä yrittäny pukittaakkaan kun kaks kertaa ja tällä kertaa olin kärppänä komentamassa. Laukkailujen jälkeen otin hetken aikaa takaisin ja kuulolle ennen kun alotin sokerinpala-innarin työstämisen. Väli oli ehkä aavistuksen liian pitkä, joten siihen piti ratsastaa aika reippaassa laukassa  ympyrällä. Hyvää reeniä kun meillä on ton punkeamisen kanssa ollut tahimista! Menin hetken aikaan molempiin suuntiin tätä tehtävää.



Sokerinpalan jälkeen alettiin sitten työstää jumppasarjaa. Välit oli kaikissa se kolme metriä ja puomissa vähän vähemmän. Tarkoituksena oli tosiaan tulla hallitussa laukassa ja pistää heppa työskentelmään ja ponnistamaan kunnolla. Kuitenkin viimeinen yhden laukan väli oli 7 metriä ja siihen piti ratsastaa taas eteen varsinkin kun aloituskorkeus oli tosi pieni. Alkuperäinen ajatushan oli, että tänään kavaletteja ja että esteet ei nouse, mutta jotenkin se viimenen este oli lopuksi 90cm.. Jännä! Lara rupesi olemaan jo vähän väsynyt ja päätin että tähän on hyvä jättää. Innarit on kyllä hyvä tapa lievittää mun jännitystä esteille ja saada kokemusta isommista hypyistä. Vikalle esteelle kun laukat osuu aina kohdalle.



normi meininki meillä!



Eilen olin töiden jälkeen niin väsynyt ja päädyin käyntimaastoratkaisuun. Petra oli varmaan lukenu mun ajatuksia ja tallilla odotti siivottu karsina. Ihanaa! Petra tuliki mukaan Unaiva-mammalla köpöttelemään. Ekaa kertaa maastossa, vähän jännitti hevosen suhtautuminen pelokkeisiin, vaikka Lara onkin aika lunki heppa :) Ensimmäinene kauhistus tuli ekan sadan metrin aikana.. Postilaatikko, jossa on katos päällä. Apua. Sitä piti kattoa ja vähä kiertää kauempaa. Onneks laatikko ei hyökännyt ja voitiin jatkaa matkaa. Vähän matkan päässä mutkassa on punainen lato, jota lähes kaikki hevoset pelkäävät (varmaa jotku haamut pelottelee.. hmm). Sen ohi piti kävellä aika varautuneena. Seuraava ja pahin haaste oli silta ja sillan metalliset kaiteet. Niitä piti tuijottaa pitkään ja vähän säpsyä kun käveltiin ohi. Nyt oli jännät paikat kyseessä! Siittäkin selvittiin hengissä, juuri ja juuri. Käytiin kääntymässä toosi pelottavilla punaisilla ladoilla, mutta ne ei onneksi niin pelottavia ollutkaan Laran mielestä. Takasintulomatka sujui hyvin, mitä nyt lumikasan alta pilkottava iso kivenmurikka oli aika pelottava, eihän sitä tiedä mitä sen takan on. Hui.



Ratsastuksen jälkeen harjoiteltiin Petran lastauskammoisen Urcon kanssa lastausta. Ollaan harjoiteltu kerran aikaisemmin ja saatiin jo silloin pieni ahaa-elämys. Tällä kertaa selvittiin vähällä ja hetken jäkittämisen jälkeen Urco meni suoraan traileriin. Ollaan harjoiteltu niin, että keskilaita on siirretty sivuun. Tarkoituksena on vaan pikkuhiljaa totuttaa mies siihen, että traileri on ihan ok paikka. Minä siis roikun narussa ja Petra varmistelee takana. Viimeksi huomattiin vaan puolivahingossa, että Urcon kanssa pitää mennä yhdessä, kun aiemmin olin edellä trailerissa ja houkuttelin miestä sinne. Tästä on hyvä jatkaa taas viisaampana niin lupaava parivaljakko pääsee koulukisoihin pesemään kaikki! :)

Lauantaina vuorossa olisi puomikoulutunti. Siitä lisää silloin :)
<3 Heidi ja Lara

Meidän tarina..

Mistä kaikki oikein alkoi?

Elin vaihetta, jolloin tuntui ettei mikään onnistu. Ratsastus tuntui pakkopullalta ja tulin liian usein kotiin itkien. Omistin silloin haastavan pv-tamman Disan, jonka kanssa vain ei sujunut. Disa oli minulla jo toista vuotta, enkä ollut päässyt kunnolla kilpailemaan tai valmentautumaan. Kärsin mm. pahasta estekammosta, koska luotto hevosiin oli mennyt täysin. Päässäni pitkään muhinut ajatus oli viimein otettava toteen ja päätin myydä Disan kotiin, missä neiti pääsisi kilpailemaan rohkeamman ratsastajan kanssa. Aloin siis etsimään luottohevosta esteille samalla kun vastailin kyselijöiden sähköposteihin.

Hakukriteerinä oli vain muutama asia: ei saisi olla ruunaa eikä mikään kuumakalle. Katselin läpi kaikki hevoset, isot ponit ja jopa kylmäveriset, mutta mikään ei oikein napannut. Juttelin sitten yhden kaverini kanssa asiasta ja hän vinkkasi että heidän 6v tamma olisi myynnissä, on kiva ja tuu kokeilee! Löysin kuitenkin myynti-ilmotuksella ihan kivan näköisen ruunan ja lähdettiin katsomaan sitä Keski-Suomeen. Pettymyshän se oli, en uskaltanut edes hypätä ollenkaan. Siinä harmissaan ajeltiin kotiinpäin kun meidän äiti sai ahaa-elämyksen, että nyt lähdetäänkin sinne Espooseen kattomaan Laraa! Aamulla kuudelta alkanut reissu loppui iltakymmeneltä.. ah ihanaa!

Eli tosiaan pikainen soitto ja sovittiin että kolmen tunnin päästä oltaisiin heppaa katsomassa. Tiedän, että se mitä nyt sanon on maailman ällöin klisee, mutta vaan niin totta. Lara kurkkasi karsinastaan niin söpönä ja ystävällisenä, että se sulatti meidän kaikkien sydämmet. Äiti olis sen varmaan jo kotiin ottanutkin, sanoin vaan että anna mun nyt eka ees ratsastaa! Mutta jo alkukäynneissä tiesin, että tää on se mitä haen. Ihan kuin mun ensimmäinen hevonen Mambu eli täydellinen. Tiesin heti että tämä hevonen otetaan, mutta halusin silti käydä vielä uudemman kerran kokeilemassa. Onneksi käytiin, minä estekammoisena viiletin metrisen okserin yli hangon keksinä :)

Laran hakuprosessi olikin vaikein.. meillä on tunnetusti huonoa tuuria hevosten kanssa ja näköjään kun mikään ei voi mennä pieleen niin pakko oli JOTAIN vastoinkäymistä tähän väliin laittaa. Ensimmäisen kerran raju lumimyrsky perui reissun (hevosauton kanssa 4h suuntaansa, eli ei mikään pikkureissu). Toisen kerran päästiin parikymmentä kilometriä kun tulin  niin huonovointiseksi ettei voitu enää kuin kääntyä ympäri. Joku norovirus iski juuri silloin! Kolmas kerta toden sanoi ja hevonen saatiin talliin vihdoin :)

Näiden kolmen viikon aikana olen saanut tutustua ihanaan tammaan. Lara on karsinassa super ihana ja hellyyden kipeä, taluttaessa voi suunnistaa ominpäin heinäkasalle ja ratsastaessa ehkä vähän laiska, mutta josta löytyy tarvittaessa poweria. Ensimmäisellä kunnon hyppykerrallamme mentiin 85cm pysty, ja se oli mulle henkinen voitto.

Tällä kaudella tavoitteena olisi kilpailla niin paljon kuin mahdollista ja voittaa tosiaan se luottamus esteille. Syksyllä edessä häämöttävät Niinisalon kenttäkisat ja harrasteluokka! Hui! Mielenkiinnolla odotan mitä meistä tulee.. :)

<3 Heidi ja Lara

Heippa!

Tervetuloa seuraamaan minun ja Laran yhteistä taivalta blogiimme! Välilehdistä ''Heidi' ja ''Lara'' löydät tarkemmat tiedot siitä, ketkä kaksi ovat tämän blogin pääosassa. Yritän pitää blogin hengissä postailemalla ahkerasti :)

<3: Heidi