torstai 14. elokuuta 2014

HALOJA!

Päätin tulla vaan ilmoittamaan, että hengissä ollaan! (lue: töissä kassavuoro, kone käytössä jee!)

Mitä meille nyt sitten oikein kuuluu?

LaraLara sai klinikalta kontrollikäynnistä hyvää palautetta. On kuulemma parantunut niin hyvin, kuin tähän mennessä on mahdollisuus parantua. Nyt saadaan alkaa ravailemaan ja laukkailemaan asteittain. Kavalettejakin kehoitettiin menemään 3 kertaa viikkoon, siis sitten kun on jo laukattu enemmän. Tällä hetkellä ollaan otettu jo laukannostoja, ei sen enempää (siis laukattu yks pitkä suora). Ollaan jumpattu älyttömästi väistöjä ja taivutuksia, Lara on ollut ihan super ratsastaa! Laralla on viimeinen kontrolli 5.9, jonka jälkeen neiti muuttaa Kouvolaan.

Minä
Jalka tulehtu taaaaaaaas. Aircast- lastaa on pidettävä koko ajan, ratsastamaan pystyn ainoastaan ilman satulaa. Töissä viedään viimeisä viikkoa, keskiviikkona 20.8. muuttokuorma lähtee Kouvolaan. Lara tulee vähän jäljestä, joten Anna hoitaa sen aikaa neidin liikutuksen. Eilen tuli Tampereelta kamala määrä kaikkea rompetta kämppään. Kuvia tulee! Ja hei, ostin myös ihan uuden ja oman läppärin! (olen 2 vuotta ollut ilman toimivaa läppäriä, siksi bloggailen aina töistä käsin.... hehe). Toivottavasti kunnon kone (Lenovo Ideapad z710) helpottaisi bloggausta.......

Poni
Ponille puhkesi kaviokuume.... jouduttiin eristämään rouva hiekalle. Myös kurinalainen dietti on päällänsä, heinät pitää punnita joka aterialle. Paino on nyt saatu putoamaan, mikä on kyllä hankalaa kun ei saa liikuttaa. Poni pääsee klinikalle ja vuoluun myös 5.9, jonka jälkeen palautuu kotiinsa. Ja astutus meni pieleen, poni jäi tyhjäksi (joka on tällä hetkellä ponin terveyden kannalta hyvä asia....).

Mitäs vielä? Elämäntilanne kokee kohta ankaran muutoksen, jännittää aivan kamalasti. Ollaan kuulolla! :)