Kuulumiset pikaisesti!

Helööy.
Mulla on tulossa ainakin kaksi/kolme kuvapostausta (maastarit, estetunti + tessalla hyppelyt), kunhan saan ne käsiini :) Kerron nyt vain pikaiset kuulumiset kun sain eilen vähä noottia postailemattomuudesta, hups! :D
Viime viikko oli aika peruskauraa. Maanantaina mulla piti tosiaan olla extempore estevalmennus (Iso K ilmoitti, että tunnin päästä hypätään), mutta tallissa huomasin että Lara oli hukannut kenkänsä laitumelle, eikä kengityksestä ollut viikkoakaan! Jostain syystä päädyin hyppäämään Tessalla. Alun perin mun piti siis ratsastaa ja ''kokeilla yhtä ristikkoa'', mutta nti Palomäen ristikot on 85cm pystyjä. Tessa oli hauska tapaus, kun este tuli sen näköpiiriin ni oli turha kääntää enää pois, neiti vaan menee. Eikä kiellä ikänä! Sain luottamusta ja hyvän mielen tästä. Ratsastin Tessalla viimeksi toissatalvena kaksi kertaa :) Kokeilin uutta turvaliviiä ja se varmaan anto tiettyä varmuutta.


Estevalkussa Nykästen kentällä



Torstaina sovin Välimäen Lotan kanssa hyppelöt mulle ja Laralle. Petran piti tulla Uffella, mutta Uffe ilmeisesti kompastui ja alkoi vähän könkkäämään. Onneksi ei ollut kuin joku pieni venähdys, koska herra oli seuraavana päivänä OK. Riskiä ei kuitenkaan herkän silmäterän kanssa viitsinyt ottaa, joten Petra tuli hyppäämään Tessalla ja vaihtoi sen sunnuntain kisaratsuksi.

Hypättiin yhden laukan sarjaa sekä tasaokseria. Lara tuntui tosi hyvältä ja olin ihan innoissani! Laitoin taas turvaliivin päälle, että olis se varmuuden tunne. Hypättiin kaikki esteet 80cm kokosena, jopa okseri! Pari kertaa piti rohkasta mua, mutta lopuiksi menin sen monta monta kertaa! Wuhuuuu, mikä voittajafiilis :) Lara on kyllä ihan huippu <3 Lotta sano parin hypyn jälkee et joo voidaa lopetella, mutta mä halusin vielä toistoja :D ehkä musta vielä esteratsastaja taas tulee.. Tai paremminki kenttäratsastaja :)



Oltais oltu sijalla 5/30 jos olis sijotuksia jaettu :)



Loppuviikko mentiin aika kevyesti, oli niin kamala helle ja säästelin heppaa kisoihin. Sunnuntaina sitten aamulla pakattiin hepat autoon ja lähdettiin kisoihin Tampereelle, Niihamaan. Edellisenä iltana Lara sai kunnon pesun ja siistinnän + puunasin varusteet oikein kunnolla! Luokkana oli 70-80cm, uusintaa ei ollut ja jokainen nollaradan tehnyt sai ruusukkeen. Heti ekanahan mä panikoin ku 4/7 esteestä oli oksereita, eikä mikään ollut esim sarjan B-osa vaan kaikille piti ratsastaa iha ite! Kääk. Petra ny melkein meinas lyödä mua että lakkaisin touhuni. Hetken aikaa katteltii 50-60cm luokkaa, kun siinä oli sama rata. Olin lähtöjärkässä 28/30, joten aikaa oli aika runsaasti. Otettiin hepat traikusta, satuloitii Lara ja mentii taluttelee käsihevosalueelle hetkeks. Suoritukset meni kaikki alle minuutissa, joten yhtäkkiä mun pitiki olla verkkaamassa! Petra tuli mua jeesiin sinne, että saisin itteni koottua. Oksereille en oikei saanu tuotua ja meinasin jo luovuttaa.

Taitava <3

Ja yhtäkkiä löysinki itteni radalta keräilemäs ohjia lähtömerkkiä ootellen. Päässä löi vaan tyhjää ja koetin saada itteni koottua taas. Jännitin eniten 2. ja 3. okseria, koska tosi moni kielteli ja kyttäs kakkoselle. Se oli turkoosi-valkoinen lankkuokseri. Larakin jopa kyttäs sitä (varmaan ku mä kyttäsin) ja meinas jopa himmata sille, mutta mä tarmokkaasti viikinkinaisen ottein sanoin ''hop'' ja yli mentiin. Kolmosella sama homma. Raippa mulla on kädessä, mutta en sitä oikeestaan osaa näis tilanteis käyttää. Eikä Lara sellasia esteillä tarttekkaa :) Loppurata meni hyvin, jopa tiukka kurvi kamalalle punaselle lankkuokserille. Kaikista positiivisinta on se, että paikat löyty kaikille oksereille ja olin tosi tyytyväinen rataan. Vielä kun sais noi mun kädet normaaleiks, ni hyvä on. Ratsastan aina vähä liian pitkillä ohjilla ja mun käden asento on melkei suoraa alas. Oon yrittäny kiinnittää huomiota, mutta kisatilantees keskityin kyl ihan johonkin muuhun kun käsiin :D. Radalta poistuessa sain punavalkoisen ruusukkeen mukaan. Jee!



Lara naatiskelee :)



Petra meni Tessalla 90cm luokan, ja se meni kans puhtaasti. Tessa oli verkassa ihan hämillään ja keskitty lähinnä vaan huutamaan Laran perään ja Larahan tietty huusi takasi.. Huoh noita tammoja! Ennen verkkaa ne vaa rahnutteli toisiaa eikä meinannu millään malttaa lopettaa. Laraki vaan änki koko ajan pää Tessaan kii. Söpöö :) Mäkkärin kautta kylläisinä kotio. Käytiin vaan shoppaamassa Löytötavaratalosta ämpäri ja käytiin juottamassa heppoja lähimmällä huoltsikalla. Me ku ei älytty ottaa sitä ämpäriä heti mukaa..........

Sunnuntaina hepat muutti nyt meille kotiin ''Kesätalli Casablancaan''! Haettiin Jämijärveltä seuraksi Laralle ihanasöpötuitui Poniini :) Neidit tuli hyvin toimeen. Poni vaan tuli kamalaan kiimaan Petran orien takia ja aina Laranki tullessa lähelle vaan vinku ja kilju. Kuulostaa kyllä enemmän sialta kuin ponilta.. Kaverukset kuitenki laidunsi päät yhdessä (molemmat omalla puolellaan) ja sulassa sovussa. Poniinilla on niin iso ego, että yritti ottaa heti pomon paikan (on kotonansakkin kahden suokin pomo..). Lara nyt ei vielä ole antanut periksi, että saas nähdä kumpi lopulta on se The Boss.

Ponin tiedot sukuopostissa: KLIK!


Istutin neilikoita terden kukkalootaan!



Käytiin maanantaina heinienhakureissulla poikkeamassa Ikaalisissa Scandinavian Horse&Dogilla. Ollaan pari vuotta haettu täältä rehuja, joita siis tämä mies itse kehittelee. Tietämystä on paljon ja halusin kysyä neuvoja. Laralta piti siis lopettaa leseiden, pellavan ja melassin syöttö, koska niissä on liikaa fosforia. Suomen maaperässä on niin paljon fosforia ja niin vähän kalsiumia, että niiden syöttö ei kannata. Fosfori vie aina jonkun muun tärkeän ainesosan paikan (esim raudan tai sinkin) ja saattaa aiheuttaa iho-oireita tai heikentää kavioita. Laralla nyt ei ole mikään paras kavion laatu, joten ajateltiin kokeilla. Vitamiinit, valkosipulit ja biotiinit sai jäädä. Lisäksi Lara saa MSM:ää.



Söpöyden ääryys!! <3



Ja ne ei malttanu millää lopettaa!



Laran ruokinta on siis seuraavanlainen:
Aamulla
3dl All-Out performancea
1l Cooling Mix-mysliä

Päivällä ei mittään, neiti mättää ruohoa ja heinää!

Illalla
1 l Cooling Mixiä
Mitta valkosipulia (pitää hyönteisiä poissa muuten!)
Mitta 100% MSM:ää
3dl Biotiinia (vähennetään kuurin jälkeen 1dl/pvä)
Loraus Chenivalia
½dl A-D-E vitamiinia
ja mössötän nämä sekasin

Joo näin laidunkaudella mysliä ei välttis ihan noin paljoa, koska neiti kerää hyvää vauhtia masua :)
Suosittelen Scandinavian Horse&Dogia paljosti! Varsinkin jos itse hakee rehut paikan päältä, hinta on eri.. Firmalla on myös verkko ja kaupan päälle saa hyviä neuvoja. Nettisivuille pääset TÄSTÄ.

Eikai muuta tällä erää :)

<3: Heidi ja KesäLara

Poniinin kanssa tutustumista

Lara sai tosi ihkun kesäruokakipon!

Tilaa mätötä :)

Kuulumisia

Heippa!
Huhhuh! Tuli tuossa viikonloppu vietettyä junttituristina Helsingin ydinkeskustassa. Ottaa kunnon päälle tollanen tohina! Sitä tuntee ittensä kyllä niin juntiks kun ihan fiiliksissä kuvailee jokaisen ''julkkis''rakennuksen tai kun ajelee Salkkarikatua läpi. Mettästä kun ollahan! Tai Landelta. Tai Pöndeltä, miten vaa :D

Larssonin kanssa ollaan vähä hölläiltykkin. Torstaina (piti oikei kalenterista kahtoa) Kalle tuli pitämään estevalkkua mulle ja Petralle meidän oman tallin Pyhäkköön (vitsikäs valmentaja nimesi..). Petra tuli Tessalla. Hypättiin pienimuotoista rataa, joka sisälsi tiukkoja käännöksiä, kolmen esteen jumpan ja 80cm pystyn! Apua. Hypättiin myös tiukemmalla tiellä jotain 70cm pystyä, mutta upeat FEI:n hyväksymät tolppamme ottivat ja hajosivat, joten pysty muuttui jättiristikoksi. Tylsää, juuri kun mua ei ees jännänny korkeus!!

Koin kuitenkin jälleen ahaa-elämyksen ja sain tosi hyvän tuntuman hevosee. Ei mun tarvinnut kuin lyhentää estejalkkareita rei'ällä ja jo alko paikkoja näkyy! Lara meni tosi hyvin ja saatiinkin kehuja siittä hyvästä. Ainakaa en alkanu itkeen 60cm okserilla tällä kertaa, vaan rohkeesti mentiin 80cm pystyä! JEE taputukset hepalle ja mulle :) Lara tuntu kyl tosi hyvältä ratsastaa. Keli vaan oli ihan kamalan painostava ja hiostava, tuli toppikausi avattua! Hiestä märkä heppakin sai ensimmäisen pesun tänäkesänä :)

Auringonpalvoja B-)

Perjantaina oltiin vähän maastoilemassa Hämeenkankaalla. Mentiin aika lyhyt, mutta reipas lenkki, kun huomattiin Tessan pudottaneen etujalasta kengän. Onneks hämeenkankaan tiet on pehmeitä ja Tessa harvemmin on arka mistään.. Laukattiin yks pitkä suora ja Lara tapansa mukaan käyttäytyi nätisti :) Saatiin sitten idea lähteä kahlaamaan järveen. Tessa laitettiin menemään ekana, mutta neiti vetikin liinat kii ja Lara seurasi esimerkkiä nätisti. Molemmat ''fiksut kuusivuotiaat'' siis jäkittivät aaseina rannalla, eikä kumpikaan liikkunut kuin taakse. Mä tulin sitten alas selästä ja taluttelin pärisevää neitiä rantaviivalle ja samalla hätyyttelin Tessaa. Lopuksi Petra alkoi ottamaan kunnolla vauhtia ja Tessa saatiin järveen. Nousin itekkin selkään ja pienen suostuttelun jälkeen Larakin meni nätisti veteen.

''Pitäkää estetreeninne. Mun on liian kuuma siihen touhuun!''

Hetken aikaa palloiltiin rantaviivalla ja vaihdettiin kahluupaikkaa. Tämähän oli ihan eri asia! Lara teki stopin samantein. Tarvittiin taas Tessa vetoavuksi ja taas alkoi kahlaus sujumaan. Laralla on hassu tapa läiskytellä vettä turvalla, aww :) Mentiin lopuiksi sitten ihan ilman Tessaakin veteen ja hyvin meni. Lähdettiin voittajina kotiin!

Lara on jo treenannut laidunkautta varten ahkerasti

Tulossa olisi kauuuhian iso kuvapostaus, heti kun olis läppäri mikä ei kaadu jos lisään kuvan bloggeriin.. Hankalaksi menee. Aiemmin oon lisäillyt puhelimen kautta, mutta nyt tarvis lisäillä ne ihan koneelta. Miks nää tekniset laitteet ei ikinä toimi mulla, menee hermo. Ei mulla muuta :)

<3 Heidi ja Vesipeto-Larhis

Lara tyytyväisenä estereenauksen jälkeen! Puhtoisena :)

Ratsuhistoria osa 1

Heipävain hei!

Tässä postauksessa ajattelin kertoa teille vähän merkittävimmistä ja itselle tärkeimmistä hevosista ratsastushistoriani aikana. Aloitetaan ihan alusta, eli siitä mistä kaikki alkoi! Seuraavassa osiossa käsittelen hepat, joilla olen kilpaillut :)

Shet. t. Tosca v. Venbergen
Ratsastuksen aloitin 4-5 vuotiaana Vuorenmaan Ratsastustallilla, Karviassa. Tallin pitäjät olivat perhetuttujamme moottorikelkkailun kautta. Me kaikki kolme siskosta kiersimme kentällä kolmella shettiksellä, Ilmillä, Chikillä ja Toscalla. Tosca oli porukan pienin shettis ja siitä tuli heti ekan kerran jälkeen lempparini. Kävimme pari kertaa kuukaudessa ratsastelemassaa. Tallilla ei hirveästi varsinaista tuntitoimintaa ollut, joten aika paljon iteksemme menimme. Opin kuitenkin keventämään, ohjaamaan ja vähän laukkaamaankin. Poni oli sen verran laiska, että en meinannut saada sitä laukkaamaan ollenkaan.

Tosca ja minä!

Tosca oli pieni ja itsepäinen jukuri, joka saattoi välillä mennä makuulle kesken kaiken. Se nousi kuitenkin samantein ylös, etten ehtinyt aina edes hypätä kyydistä pois. Sitä ei myöskään voinut tarhata muiden kanssa, sillä se karkasi lankojen ali ja yllytti muut hevoset mukaansa. Niinpä poni laidunteli narun päässä pihassa. Tosca oli mun ensikosketus hevosiin ja sen myötä hevoskärpänen puraisi niin, että päätin aloittaa ratsastuksen kunnolla.

Tosca on jo monta vuotta sitten kuollut vanhuuteen. R.I.P <3 Toscan tiedot löydät sukupostista KLIK.

Sh. r. Penal
Hevoskuumeeni kasvaessa aloin kinuta äidiltä pääsyä alkeiskurssille Niinisaloon. Äidin käsitys Niinisalon hevosista (''isoja hulluja tykinvetäjiä'') jarrutteli toivettani. Kaverini kuitenkin aloitti käymisen siellä, ja sain äidin vakuutettua, että siellä on myös pieniä kilttejä poneja. Kaverini kertoi kuitenkin rauhallisesta suokkiruunasta Penasta, jolla oli itse käynyt tunneilla. Alkeiskurssin ensimmäisellä ratsastuskerralla meille jaettiin kurssin ajaksi hevoset, jolla ratsastaisimme joka kerta. Pyysin Penaa ja Penan sain. Pena oli varmaan tallin isoimpia suokkeja ja sen pää oli valtava. Kuulinkin myöhemmin, että se oli varsana sairastanut pääntaudin, jonka takia sen poskiluut olivat kasvaneet niin mahdottoman isoiksi. Kaikki XFull-kokoiset riimutkaan eivät mahtuneet sen päähän ja suitsetkin olivat aina viimeisissä rei'issä.

ensimmäinen estetunti!

Pena oli luottoratsu, kun muut hevoset lähtivät laukkaamaan ja kuskaamaan alottelijoita, Pena ravasi maneesin keskelle pois jaloista ja pysähtyi. Samalla muut tippuivat selistä ja hevoset vain jatkoivat riehumistaan. Moni ratsastaja lopetti ja meidän alkeiskurssilta taidan olla ainut, joka vieläkin ratsastaa. Penalla kävin ensimmäiset estetunnit ja ensimmäiset porukkamaastot. Pena on kuskannut mua maastossa ja estetunnilla maneesissa, ja ollut mulle ensimmäinen niin läheinen hevonen. Sillä oli tapana puskea isolla päällään ja pikkutyttönä lentelin pitkin karsinan seiniä sen voimasta. Kaverini kanssa usein tappelimme siitä, kumpi Penalla menee, sillä en uskaltanut paljoa muilla mennä.

Oon Penan pään kokonen :)

Pena lopetettiin kesäkuussa 2006, kun se sai pahan potkun jalkaansa toiselta hevoselta. Monta vuotta sen jälkeenkin veimme kaverini kanssa kynttilöitä ja kukkia Penan haudalle. R.I.P Pena <3 Penan tiedot sukupostissa KLIK. Noissa ratsastuskuvissa olen minä (mooonta monta kiloa sitten..) selässä.

luottoheppa <3

Sh. r. Hauska-Ponsi
Ponsi oli ensimmäinen oma hoitohevoseni. Ponsi on maailman hellyyttävin suokki! Sen korvat ovat pyöreät ja jossei ne ole luimussa, ne sojottavat sivulle. Karsinaan mennessä se ensin luimisteli muka vihaisena, mutta hetken päästä se nuoli päästä varpaisiin. Ponsi oli myös pomminvarma, ja ratsastelin myös paljon sillä silloin, kun yritin päästä pelostani eron. Ponsi porskuttelee vieläkin alkeistunneilla. Ponsi sukupostissa.

tuitui :)

Sh. t. Liikun Likka
Ruma ex-ravuri, joka ei osaa laukata ja hyökkii tarhassa ihmisten päälle vahtiessaan parasta kaveriaan, vielä rumempaa Siru-tammaa. Likka ostettiin Niinisalon tallille ja 'rumempi' tuli kaupan päälle. Tammat nimettiin Saarioisiksi, kun ei niistä oikein mihinkään ollut. Aloin hoitamaan Likkaa, kun sen edellinen hoitaja lopetti ja pyysi mua jatkamaan. Tarhasta haettaessa Likka tosiaankin luimisteli ja hyökki päälle, mutta karsinassa se oli superkiltti hoitaa. Edellisessä kodissaan sitä oltiin viety tarhaan heinäseipään kanssa. Ratsastaessa se yritti välillä vähän hyppiä pystyyn, mutta ei mitenkään hälyyttävästi. V. 2008 ennenkuin sain ylläpitoponin, ratsastin kaksi kertaa viikossa Likalla ja työstin sen kanssa laukkaa. Parempaa tunnetta kuin se, että saa ex-ravurin raadon laukkaamaan puhtaasti maastossa, ei ole! Kentälläkin sen laukka alkoi pikkuhiljaa paranemaan ja hypättiin 40cm ristikkoratakin puhtaasti. Likan liikutus loppui, kun otin ylläpitoon ponin..

Ajalta jolloin menin Likkaa enemmänkin :)

Kuulin, että Likka oli viime vuonna lopetettu, myöskin potkaisun vuoksi. Likka sukupostissa

Muita satunnaisia ratsuja:

Anorektisen laiha Heidi.. Olin varmaan tässä laihimmillani (painoindeksi 16...)

Shet r. Suojalan Amor
3-vuotiaana ruunattu shettis, jolle käytännössä opetin laukannostot ja pienten esteiden hypyt.. Se oli juuri ruunattu ja kukaan ei sillä uskaltanut ratsastaa, joten otin haasteen vastaan! Se pukitti, jäkitti, meni makaamaan kesken kaiken ja ylösnousussa yritti purasta takareiteen. Purin silloin aina takaisin korvaan niin sekin tapa loppui :D Amppe opetti kärsivällisyyttä..

Sh t. Miksei
Suokkitamma, jolla menin yhden alkeiskenttäleirin Niinisalossa. Oli silloin uusi tulokas ja aika raaka.. Miisa on nykyisin hieno tamma!

xx r. Eko L'Augeval
Lasse on kaverini Anniinan täykkäriruuna. Pari kertaa mennyt tällä, ihan mielenkiintonen tapaus :D Lassen ja Anniinan blogiin pääsee tästä --> KLIK

Kiitos tästä.. Lv r. Golda Caster

ic t. Dora
Doralla olen jonkinverran hömpötellyt, sillä mamma asui 2km päästä kotitalostamme. Dora tuli myös ratsastettavaksi edelliselle kotitallillemme, joten ratsastin muutamia kertoja mammalla. Jos joku sanoo, että kylmäveriset on hitaita ja kankeita, ei ole istunut Doran selässä! Vauhtia piisaa, kovalta ja korkealta mennään! Dorakin ilmeisesti lopetettu...

Mamma oli kuvissa tiineenä, joten isoja ei päästy kokeilemaan

pillijalka Heidi ja eestinheppa Eigi (r.i.p) kuittaa!

Seuraavas osas kisa- ja ylläpitohepat :)

Kisailua!

Heips,

Tänään debytoimme ensimmäisissä kisoissamme Niinisalossa! Luokkana 60-70cm ja sijotuttiin 3/10 :) Ruusuke ja karkkipalkinto kotiin, jeejeejee!

Jännitin ihan kamalasti. Siis oikeesti! Yöunet meni, aamupala ei laskenu ja seläs en oikeestaan tehny mitään, muutaku tärisin ja istuin :D Lara tuntu tosi hyvältä ratsastaa, vaikka ehkä vähä jännitti uutta paikkaa, tuulta ja sitä, mihin Tessa hävis. Neidit sitten huutelivat toisilleen KOKO ajan kun Tessa oli kentällä ja me odoteltiin ulkona. Muiden hevoset osas olla nätisti ni meidän aasit kiljuu kilpaa :D

Verkassa söhläsin koko ajan okserilla, tulin kaks kertaa sen ihan liian kaukaa ja kolmannella kerralla aika juureen. Aattelin jo luovuttaa ku en pystyny mitään tekeen seläs. Starttasin viidentenä ja itse rata sujui nyt ihan ok. Lara oli eteenpäinpyrkivä ja tuntu hyvältä. Ennen neljättä estettä luulin et pyörryn, ku olin unohtanu varmaan hengittää kunnolla.. huoh! Uusinnas vähä koetin ratsastaa aikaa, vaikken nyt tällä kertaa mitenkään ''verenmaku suussa'' voittoa havitellutkaan. Kolmas sija napsahti ja kokonaisuuteen olen ihan tyytyväinen :) Isoa treeniä vaatii uusintateiden ratsastus, meillä tuppaa meneen noi kaarteet aika isoiks!

Tässä vielä kuvia kisoista :) Kuvat otti Jenny Snellman, kiitos!

kunnolla johtavaa ohjaa!

kunniakierros? :D

<3 Heidi ja Lara

Minä ratsastajana: Mitä on pelko?

Heipävain hei.

Tiistainen estetunti oli täysfiasko, katastrofi, häpäisy.. siis ihan kamala. Jostain syystä ylireipas Larsson olikin laiska ja eteenpäin puskettava ja se pahin mahdollinen tapahtui: pelko otti vallan ihan 6-0.

Hypättiin siis pientä rataa. JÄLLEEN KERRAN SAAN KIROTA KOKO TOUHUN ALIMPAAN HELVETTIIN. On hienoa tulla estevalmennukseen maneesille kun ahkerat talkoolaiset olivat rakentaneet torstaina kouluaidat viikonlopun valmennuksiin. No, tiistaipäivä ja rata oli yhä pystyssä. Kiitos teille! Lisäksi kouluaidat oli pilanneet sen pohjan kivasti, kun kouluaitojen ulkopuolella oleva ura oli 10cm korkeampi ku aitojen sisällä.. kunnon kyntöpeltoa siis. Onneks oltiin KERRANKI Petran kanssa ajoissa ja ruvettii rakentelee esteitä..

sattuu ja tapahtuu!

No alku meni hyvin, vaikka Lara oli aika tahmee. Hypättiin kokorataleikkaalla olevalla okseria ja mua vähän jännitti, mutta ei pahasti. Jäätiin aika kauas siittä ja Lara teki ison hypyn sille ja that's it. Sitten tultiin uusiks ja.. no ei tultukkaan kun aloin pelkäämään ihan kamalasti. En vaan uskaltanu mennä sitä! Takapuomi oli varmaan joku 70cm ja etupuomi 60cm... Kalle laski sen takapuomin 2 reiällä, mutta en uskaltanut siltikään. SE tunne kun ei vaan ole minkäänlaista tuntumaa kun hevonen on pohkeentakana ja mä aloin panikoimaan. En uskaltanu edes pystynä enää mennä ja aloin riuskaseen täysiä esteille kun varmistelin paikkoja.

ensimmäisiä ja viimeisiä kisoja

En hypänny kertaakaan sitä okseria sitten. Laukattii varmaa lähemmäs sata ympyrää ku yritin mennä mutta en vaan nähny paikkaa ja Lara ei ollu yhtään skarpin oloinen eikä oikein imeny esteille.. Joka kerta kun käänsin esteelle päin, mä päätin et nyt jumalauta mennään, se on nii pieni, mutta 5m ennen iski paniikki.. Ja kun paniikki iskee, tulee itku ja hengenahdistus. Onneks tällä kertaa ei menty paniikkikohtauksen puolelle, mutta ei ollut kaukana. Kalle totesi että turha laukkuuttaa hevosta, kun en kerta sitä vaan pysty tulemaan. Mitä mä oikein sitten pelkään ja MIKSI?

poniratsastajana. tykkiponi Finnchen Lux <3

Mä olen kisannut aluekisoissa metrin luokan sijoittuen, korkeus ei jännittänyt. Reeneissä hyppäsin metrikympin rataa, korkeus ei jännittänyt. Oon menny yksittäisenä 130 pystyn ja 120 okserin, ei paniikkia. Tästä on kolmisen vuotta aikaa ja nyt kusen housuun 60cm okserilla. Käsittelen mun edelliset hevoset joskus omissa postauksissa, niin asiat selkeytyy vielä paremmin...

kehitystä?

Kuvitelkaa tilanne: On toukokuinen kevätpäivä ja päätät lähteä maastoilemaan tavalliseen tapaan lähimetsään. Maastoiltu ollaan melkein pari kertaa viikossa, ei ole mikään uusi tilanne. Mukaan lähtee isosisko jalkaisin ja aateltiin mennä hepan osalta kevyt lenkki. Jalkaan puettiin vaan rennosti tennarit, koska mitään raskasta maastoa ei todellakaan ollut ajatus tehdä. Siskoni siis käveli ja ite ravailin aina eteenpäin ja taas takaisin siskoni luokse, niinkuin aina äitinkin kanssa tehtiin. Heppa tuntui vähän vireältä, joten ajattelin ottaa yhen laukkapätkän, ensin poispäin siskosta ja sitten takaisin. Mennessä kaikki sujui niinkuin pitikin ja käänsin hevosen ympäri. Nostin laukan uudelleen ja laukkasin vastaantulevan siskoni ohitse. Himmaan aina tiettyyn risteykseen ja käännän yleensä siinä takaisin, koska siittä alkaa kovempi soratie. Aloin himmailemaan jo useamman kymmenen metriä ennen risteystä, mutta hevonen puri kuolaimeen kiinni ja viskoi päätään. Ensin naurahdin vain kun se nyt joskus vähän innostui. Risteys meni ohi ja olimme kovemmalla soratiellä. Houuu, prrr... raauha soojaa. Ei mitään. Soratie loppuu ja kääntyy vasemmalle isommalle soratielle, jossa ajaa usein rekkoja.

Olisko ollut ensimmäinen oikea estetunti? :D

Oltiin n. 500m päässä tallilta, kun tajusin että tää hevonen ei enää pysähdykkään ja vauhti vain kiihtyi kiihtymistään. Heitin hanskatkin pois käsistä, jotta saisin ohjista paremmin kiinni. Sahasin hevoselta suupielet rikki, kiskoin molemmin käsin oikeasta ohjasta, mutta se vain laukkasi lujempaa ja lujempaa. Itkin ja huusin ja pelkäsin enemmän kuin ikinä. Lähestyttiin tallin risteystä, jonka yli menee asfalttitie. Asfalttitiellä koheltavat usein paikalliset amikset ja sorarekat. Näin kaukaa, että autoja ei tule ja rukoilin mielessäni ettei tulisikkaan. Mietin kyydistä hyppäämistä, mutta siinä vauhdissa se oli aika mahdoton ajatus. Luita ainakin menisi rikki. Risteys lähestyi ja tien vieressä kentällä menevä tallinomistaja Hanna näki kaukaa tilantaan ja hyppäsi jo alas hevosen selästä.

entinen tennariratsastaja!!!

Kaikki tapahtui nopeesti, enkä muista ihan tarkalleen. Asfalttitietä ylittäessä hevonen liukastui ja mätkähti täydestä vauhdista kyljelleen ja jäin tietenkin alle. Oltiin liuttu asfaltilta pois soratielle. Hevonen nousi melkein heti ylös ja jäin roikkumaan jalustimesta 5-10m matkalle soratielle KOSKA MULLA OLI NE TENNARIT. Onneksi mulla on ne vääntyvät turvajalustimet, joten jalka irtos ennen ku hevonen ehti tallin pihaan tai talliin. Hanna ryntäsi paikalle ja mä olin huutanu vaan että sattuu sattuu, mutta en tienny mihin. Seuraavaks soitettiinki sisko takaisin mettästä ja mä lähdin juoksemaan shokissa hakemaan hevostani. Disa oli sisällä hyvissä käsissä, kyljissä oli ruhjeita ja sieraimista vuoti verta. Siinä hevosta tarkastaessani eräs Tarja sanoi että älä hevosta murehdi, mikä vointi sulla on. Tajusin siinä samassa, että toppini oli liimautunut kylkeeni kiinni, oksetti, päätä särki ja joka paikkaan koski. Menin satulahuoneeseen istumaan ja koko vasen kylkeni oli pahalla asfaltti-ihottumalla, käteni oli ruhjeilla.

luottamus kunnossa <3

Siskoni lähti heittämään mua sitten päivystykseen, jonka pihaan meinasin pyörtyä kun kaikki kontrasti hävisi ja kaikki meni ihan vaaleaksi. Mut ohjattiin sittin ensiapuun makaamaan ja siittä haavojen putsauksen (se muuten sattu!!) jälkeen paaritaksilla poriin sairaalaan, jossa lääkäri hukkas mun paperit, eikä kuvannut edes lonkkaani johon koski, koska noin pienestä lonkka ei voi murtua. Jaa jos 600kg hevosta tippuu päälle?  Nilkassa oli hiusmurtuma, päässä lievä aivotärähdys ja olin ruhjeilla. Sairaalassa itkin äitille, että en halua nähdä tuota hevosta enää ikinä.

Jälkeenpäin oon miettinyt, että mitä JOS rekka olis silloin tullu soratiellä? Joku amisjantteri olis just kaahannu reilua satasta asfalttitietä, eikä olis huomannu meitä... Hengenmeno ei olis ollu kaukana!

Tykkiponin kanssa kenttäkisoissa :)

Seuraavat kolme viikkoa juoksutin hevosta apuvälineillä ja selkään päästin ainoastaan Kallen. Hevoset tulivat pian kesäksi kotiin laitumelle ja mun oli pakko nousta selkään. Tärisin kauhusta, mutta uskalsin laukata. Koko kesän kiersin kotona kehää, yritin luoda luottamusta. Oltiin ilmoittauduttu juniormeetingiin ja se oli katastrofi. Taso siellä oli liian kova (aikaisempiin vuosiin verrattuna) ja vaikka kerroi pelostani, ei se merkannu mitään. Valmentaja nauroi kun pyysin madaltamaan 110-120 esteet 80cm kokoisiksi. Itkin joka tunti siellä koska vaan pelotti ja hevonen kuskasi 6-0. Löysin onneks myös varmuutta sieltä, koska maastoesteillä meillä sujui hevosen kanssa hienosti! Vaihdoinkin kesken leirin (ponien!!)kenttäpuolelle, jossa treenattiin pikkuponien kanssa pari kertaa :D. Ja sainhan mä hyviä kavereitakin, joita ilman mulla ei nyt olis näin ihana heppaa.. ;) Kotonakin treenattiin maastoesteitä, mutta hevonen kompastui järvessä ja kaaduttiin sinne. Meinasin hukkua polvenkorkuiseen veteen..

hypättiin huijattuna 105cm korkunen maastari! Meille väitettiin korkeudeks 85c m :D

Elämä jatkui, en käynyt valmennuksissa, koska pelkäsin. Muutimme tallia pienempään ja hevonen rauhoittui karsinassa silminnähden ja meillä alkoi sujumaankin ihan hyvin. Kävimme vuosittain tarkastuttamassa hevosen ihan vain varmuuden vuoksi. Maastossakin kävin parikertaa, suussa rautaa ja kahdet apuohjat varalla.. Uskaltauduin kolmiin kisoihinkin, missä kaksissa ekoissa sijoituimma ja kolmannet keskeytin, koska hevonen oli kuumeessa. Kisoissa en pelännyt esteitä, koska hevonen tuntui hyvältä, mutta valmennuksessa pelkäsin taas.

125cm .. ihan hullua!

120cm okseri

Ongelmia alkoi tulla taas kun uskalsin alkaa vaatimaan hevoselta jotain. Tipuinkin kaksi kertaa lyhyen ajan sisään ja olin jo niin kypsä tähän touhuun, että päätin myydä hevosen ja etsiä itselleni varmempaa kisakaveria. Hevonen meni ratsuttajalle kahdeksi viikoksi, joka tokaisi että on yksi vaikeimpia ratsutettavia mitä on ollut. No, rautias ja tamma, mitä voi olettaa? Myymisen kanssa meinasi tulla paniikki, kun olin jo uuden hevosen löytäny ja vanha piti saada alta pois. Ramman harrastehevosen hintaanhan tuo lähti, mutta pakko mikä pakko, sillä Lara oli niin hyvä löytö, joka mun oli saatava.

onnettomuuden jälkeen ensikertaa selässä

Pelko on asia, mitä moni ei ymmärrä. KUKAAN ei ymmärrä miltä tuntuu pelätä 60cm okseria. Multa on mennyt luotto itteeni ratsastajana, ja luotto hevosiin. Olisin niin mieluusti lopettanu koko harrastuksen, mutta olin niin itsepäinen että mä jatkoin vaikka lähdinkin usein itkien tallille ja tallilta pois. Mua pelottaa se, että tuon hevosen väärin, kaadutaan ja sössin koko homman. Mua pelottaa, että hevonen lähtee esteen jälkeen alta pois ja kaatuu liian tiukan kurvin tms takia, tipun maneesin seinään tai että hevonen laukkaa liian reunaan ja jalkani jää väliin. Mä haluan vaan tuntea taas sen, kun luottamus on kohdillaan. Sen, että hevosen kanssa on sama ajatus ja että kaikki onnistuu. Nyt mulla on pääsä vain ''mä en osaa mitään, en halua, en pysty, pilaan vaan hevosen''. Ja kun pelko ottaa vallan, järjen ääni sumentuu ja alan panikoimaan. Siinä vaiheessa mitään ei oo tehtävissä enää. Oon kärsiny paniikkihäiriöstä vuodesta 2008 ja kohtaus voi edelleen iskeä koska vaan.

juniormeeting maastotreenit

tulipas tekstiä, tuskin kukaan tätä edes lukee. Toivottavasti kaikki niinisalolaiset lukis tän, niin loppuis se naureskelu ja tulis pikkusen ymmärrystä. Jos luottamus menee, se menee. Ei sitä yhtäkkiä voi takasin saada. Toivotaan että tuleva kesä auttaa vähän asiassa, hevonen ainakin on passeli tähän hommaan. Laukattiin eilen hei kilpaa mettässä! Siis ihan oikeesti :) Maastokammo selätetty!

Sunnuntain kisoja odotellessa :)

<3 H&L

ps. Loppuun vielä vanha hyppyvideo musta ja Mambusta. Estekorkeus oli se 120-130cm korkeimmillaa :)