sunnuntai 25. elokuuta 2013

Niinisalo 24.8.

Haudiiiheihou!

Palailin lomareissulta (onneksi) jo päivää aiemmin, joten ehdin ratsastaa Laran läpi perjantaina. Neiti oli vähän turhankin reipas, joten otin pari hyppyä ristikollekkin.

Lauantaina hyppäsin niinisalossa siis luokat 80cm ja 90cm. Menin kasikympin pohjalle ihan vain sillä, kun Lara oli viimeksi Luvialla väääääähän liian vahva ja reipas :) Kisapaikalla (äiti oli kisahoitajana) huomasin, että suitset jäi kotio hehe. Ja edellisen luokan viimeinen lähti radalle. Ja mä tosiaan starttasin seitsemäntenä. Nou hätä! Äiti lähti tyhjän kopin kanssa kaahaamaan Palomäkeen ja mä jäin taluttelemaan Laraa maneesin eteen. Onneks tehtiin samalla heppojen muuttoa takaisin laitumille ja mulla oli juoksutussuitset mukana. Taluttelin siis ne päässä. Pääsin kävelemään rataakin, kun sain nakitettua hevosenpidon pahaa-aavistamattomalle Ennalle. Kiitos! :D

Verkassa Lartsi tuntu jopa vähän laiskalta. Sain sen jopa kieltämäänkin ekaa kertaa ikinä! Tulin ekaa kertaa pystylle ihan ajattelematta ja löysästi, ettei Lara ees ollut varma oonko suuntaamassa esteelle. Se siis käytännössä pysähtyi ja oli nousemassa hyppyyn, kunnes mä vetäsin pelin poikki ohjaamalla sen ohi. Neiti olisi kyllä hypännyt, mutta ihan täysin paikaltaan.. No loppuverkka sujui ihan ok, mitä nyt neiti ei ollut ihan täydessä vireessä. Radalla Lara tuntui hyvältä ja tuloksena 0vp ja sijoitukseksi 3/14 :)

90cm rata tuntui siinä mielessä haasteelliselta, että se sisälsi paljon piiitkiä lähestymisiä. Eli niitä, jotka on mun heikkous. Pitkän lähestymisen takia ehdin ajatella ihan liikaa ja tehdä ihan liikaa pidätteitä, mitä mä en sais missään nimessä tehdä! Tästä syystä uusinnan eka tipahti alas, kun jäin vaan junnaamaan. Lara tuntu kuitenki ihan superilta radalla ja kaahotti menemään. Tehtiin uusinnan vikalle sarjalle ''Alavudet'' eli okseri-pysty sarjalle tultiin sisään jäätävällä ilmalennolla. Repesin vaan nauramaan ja kentältä tultiin pois naureskellen. Lartsi tuntu nii hyvälle, ettei tuo pudotus harmittanut niin paljoa. Tosi moni otti puomeja alas, mistä lie johtuen. Tuloksia vielä odottelen!

Ja nyt niitä kuvia. Kuvat on ottanut Enna Kujansuu, Ennde.galleria.fi. Kiitos!


80cm -->






90cm -->

Oikeesti, maailman söpöin otus <3






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti