perjantai 17. toukokuuta 2013

Ratsuhistoria osa 1

Heipävain hei!

Tässä postauksessa ajattelin kertoa teille vähän merkittävimmistä ja itselle tärkeimmistä hevosista ratsastushistoriani aikana. Aloitetaan ihan alusta, eli siitä mistä kaikki alkoi! Seuraavassa osiossa käsittelen hepat, joilla olen kilpaillut :)

Shet. t. Tosca v. Venbergen
Ratsastuksen aloitin 4-5 vuotiaana Vuorenmaan Ratsastustallilla, Karviassa. Tallin pitäjät olivat perhetuttujamme moottorikelkkailun kautta. Me kaikki kolme siskosta kiersimme kentällä kolmella shettiksellä, Ilmillä, Chikillä ja Toscalla. Tosca oli porukan pienin shettis ja siitä tuli heti ekan kerran jälkeen lempparini. Kävimme pari kertaa kuukaudessa ratsastelemassaa. Tallilla ei hirveästi varsinaista tuntitoimintaa ollut, joten aika paljon iteksemme menimme. Opin kuitenkin keventämään, ohjaamaan ja vähän laukkaamaankin. Poni oli sen verran laiska, että en meinannut saada sitä laukkaamaan ollenkaan.
Tosca ja minä!

Tosca oli pieni ja itsepäinen jukuri, joka saattoi välillä mennä makuulle kesken kaiken. Se nousi kuitenkin samantein ylös, etten ehtinyt aina edes hypätä kyydistä pois. Sitä ei myöskään voinut tarhata muiden kanssa, sillä se karkasi lankojen ali ja yllytti muut hevoset mukaansa. Niinpä poni laidunteli narun päässä pihassa. Tosca oli mun ensikosketus hevosiin ja sen myötä hevoskärpänen puraisi niin, että päätin aloittaa ratsastuksen kunnolla.

Tosca on jo monta vuotta sitten kuollut vanhuuteen. R.I.P <3 Toscan tiedot löydät sukupostista KLIK.

Sh. r. Penal
Hevoskuumeeni kasvaessa aloin kinuta äidiltä pääsyä alkeiskurssille Niinisaloon. Äidin käsitys Niinisalon hevosista (''isoja hulluja tykinvetäjiä'') jarrutteli toivettani. Kaverini kuitenkin aloitti käymisen siellä, ja sain äidin vakuutettua, että siellä on myös pieniä kilttejä poneja. Kaverini kertoi kuitenkin rauhallisesta suokkiruunasta Penasta, jolla oli itse käynyt tunneilla. Alkeiskurssin ensimmäisellä ratsastuskerralla meille jaettiin kurssin ajaksi hevoset, jolla ratsastaisimme joka kerta. Pyysin Penaa ja Penan sain. Pena oli varmaan tallin isoimpia suokkeja ja sen pää oli valtava. Kuulinkin myöhemmin, että se oli varsana sairastanut pääntaudin, jonka takia sen poskiluut olivat kasvaneet niin mahdottoman isoiksi. Kaikki XFull-kokoiset riimutkaan eivät mahtuneet sen päähän ja suitsetkin olivat aina viimeisissä rei'issä.
ensimmäinen estetunti!

Pena oli luottoratsu, kun muut hevoset lähtivät laukkaamaan ja kuskaamaan alottelijoita, Pena ravasi maneesin keskelle pois jaloista ja pysähtyi. Samalla muut tippuivat selistä ja hevoset vain jatkoivat riehumistaan. Moni ratsastaja lopetti ja meidän alkeiskurssilta taidan olla ainut, joka vieläkin ratsastaa. Penalla kävin ensimmäiset estetunnit ja ensimmäiset porukkamaastot. Pena on kuskannut mua maastossa ja estetunnilla maneesissa, ja ollut mulle ensimmäinen niin läheinen hevonen. Sillä oli tapana puskea isolla päällään ja pikkutyttönä lentelin pitkin karsinan seiniä sen voimasta. Kaverini kanssa usein tappelimme siitä, kumpi Penalla menee, sillä en uskaltanut paljoa muilla mennä.
Oon Penan pään kokonen :)

Pena lopetettiin kesäkuussa 2006, kun se sai pahan potkun jalkaansa toiselta hevoselta. Monta vuotta sen jälkeenkin veimme kaverini kanssa kynttilöitä ja kukkia Penan haudalle. R.I.P Pena <3 Penan tiedot sukupostissa KLIK. Noissa ratsastuskuvissa olen minä (mooonta monta kiloa sitten..) selässä.
luottoheppa <3

Sh. r. Hauska-Ponsi
Ponsi oli ensimmäinen oma hoitohevoseni. Ponsi on maailman hellyyttävin suokki! Sen korvat ovat pyöreät ja jossei ne ole luimussa, ne sojottavat sivulle. Karsinaan mennessä se ensin luimisteli muka vihaisena, mutta hetken päästä se nuoli päästä varpaisiin. Ponsi oli myös pomminvarma, ja ratsastelin myös paljon sillä silloin, kun yritin päästä pelostani eron. Ponsi porskuttelee vieläkin alkeistunneilla. Ponsi sukupostissa.
tuitui :)

Sh. t. Liikun Likka
Ruma ex-ravuri, joka ei osaa laukata ja hyökkii tarhassa ihmisten päälle vahtiessaan parasta kaveriaan, vielä rumempaa Siru-tammaa. Likka ostettiin Niinisalon tallille ja 'rumempi' tuli kaupan päälle. Tammat nimettiin Saarioisiksi, kun ei niistä oikein mihinkään ollut. Aloin hoitamaan Likkaa, kun sen edellinen hoitaja lopetti ja pyysi mua jatkamaan. Tarhasta haettaessa Likka tosiaankin luimisteli ja hyökki päälle, mutta karsinassa se oli superkiltti hoitaa. Edellisessä kodissaan sitä oltiin viety tarhaan heinäseipään kanssa. Ratsastaessa se yritti välillä vähän hyppiä pystyyn, mutta ei mitenkään hälyyttävästi. V. 2008 ennenkuin sain ylläpitoponin, ratsastin kaksi kertaa viikossa Likalla ja työstin sen kanssa laukkaa. Parempaa tunnetta kuin se, että saa ex-ravurin raadon laukkaamaan puhtaasti maastossa, ei ole! Kentälläkin sen laukka alkoi pikkuhiljaa paranemaan ja hypättiin 40cm ristikkoratakin puhtaasti. Likan liikutus loppui, kun otin ylläpitoon ponin..
Ajalta jolloin menin Likkaa enemmänkin :)

Kuulin, että Likka oli viime vuonna lopetettu, myöskin potkaisun vuoksi. Likka sukupostissa

Muita satunnaisia ratsuja:
Anorektisen laiha Heidi.. Olin varmaan tässä laihimmillani (painoindeksi 16...)


Shet r. Suojalan Amor
3-vuotiaana ruunattu shettis, jolle käytännössä opetin laukannostot ja pienten esteiden hypyt.. Se oli juuri ruunattu ja kukaan ei sillä uskaltanut ratsastaa, joten otin haasteen vastaan! Se pukitti, jäkitti, meni makaamaan kesken kaiken ja ylösnousussa yritti purasta takareiteen. Purin silloin aina takaisin korvaan niin sekin tapa loppui :D Amppe opetti kärsivällisyyttä..

Sh t. Miksei
Suokkitamma, jolla menin yhden alkeiskenttäleirin Niinisalossa. Oli silloin uusi tulokas ja aika raaka.. Miisa on nykyisin hieno tamma!


xx r. Eko L'Augeval
Lasse on kaverini Anniinan täykkäriruuna. Pari kertaa mennyt tällä, ihan mielenkiintonen tapaus :D Lassen ja Anniinan blogiin pääsee tästä --> KLIK
Kiitos tästä.. Lv r. Golda Caster
ic t. Dora
Doralla olen jonkinverran hömpötellyt, sillä mamma asui 2km päästä kotitalostamme. Dora tuli myös ratsastettavaksi edelliselle kotitallillemme, joten ratsastin muutamia kertoja mammalla. Jos joku sanoo, että kylmäveriset on hitaita ja kankeita, ei ole istunut Doran selässä! Vauhtia piisaa, kovalta ja korkealta mennään! Dorakin ilmeisesti lopetettu...

Mamma oli kuvissa tiineenä, joten isoja ei päästy kokeilemaan
pillijalka Heidi ja eestinheppa Eigi (r.i.p) kuittaa!
Seuraavas osas kisa- ja ylläpitohepat :)

7 kommenttia:

  1. Oot sitte ratsastanit Nastan emällä :D ? Ainakin noi temput tuntuu periytyvän emältä .....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Tosca mulle opetti kuinka selkään noustaan ja Nasta sen kuinka pysyä siel!

      Poista
  2. Lasselasse ♥
    Ps. ota toi kommentoinnin sanavahvistus pois niin on mukavampi kommentoida ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaatii tollasen sanavahvistuksen että saa kommentoida :D Jostakin asetuksista varmaan saa pois?

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tää on osa 1! Puki ja muut sun luuskat on oma postauksensa ;)

      Poista