tiistai 13. toukokuuta 2014

Äitienpäivää!

Heeelouu!
Tähän alkuun haluaisin mainita, että olen kaksi kertaa ratsastanut Laralla ja se on ollut tosi hyvä. Myös eilen hieroja totesi että selkähän on yllättävän hyvä! Ongelma on vasemmassa lautasessa, joka säteilee ja kiristelee sitten selässä... Nyt hoitona oli ehdottomasti vain liikuntaa ja sehän sopii paremmin kuin hyvin! Jes!!
Sunnuntai oli meidän perheelle spesiaali-päivä. Totutusta poiketen (haha pakko, on muuten hyvä Samuli Putron biisi!) suuntasimme aamulla kohti pääkaupunkiseutua. Nappasimme Jakomäestä molemmat siskoni mukaan ja suuntasimme Sipooseen Söderkullan kartanoon. Olimme varanneet sielät äitienpäivä-buffetin. Herätys oli mukavan aikainen, 05:50. Euroviisujen ja valvottavan tukkoisuuden vuoksi yöuneni olivat maksimissaan n. 3 tuntia...................Eli siis tosi flunssaisena vieläkin liikenteessä. Tauti oli myöskin tarttunut isä-henkilöön ja niiskutimmekin koko matkan kilpaa. Tauti ollut sitkeänä jo viisi viikkoa.. aargh.

No jokatapauksessa, oltiin vähän etuajassa eikä päästy heti sisään. Kiersimme kartanon ympäri ja jäimmä takapihan terassille istuskelemaan. Oli  superlämmin keli kun arska porotti täydellä teholla! Ehdimme varmaankin varttin verran istuskella, kun saimme kutsun sisälle.
niin fiininä niin fiininä

itse kartano
Ruoka oli hyvää! Kattaus koostui kolmesta buffetista: Makuja maailmalta, Kartanon perinteisistä ja lasten menusta. Olin aluksi vähän jopa pettynyt valikoimaan, kun oletin että vaihtoehtoja olisi kartanomaisesti enemmän. Lappasin kuitenkin lautaseni täyteen, enkä tosiaankaan joutunut pettymään ruuan tasoon. Kylmälautasen tyhjennettyä riensimme hakemaan lämpimät ruuat ja siinä kyllä napa naukui huolella. Jälkkäriksi panna cottaa, täytekakkua ja jätskiä.. Voi luoja mä sanon! Ja hongon perheen tavalliseen tapaan taisimme syödä kaikista nopeiten :D

Syömisen jälkeen päätimme lähteä kruisailemaan keskustaan. Vanhemmalla siskollani alkoi työvuoro 2lta, joten aikaa oli sopivan verran. Keskustassa kiertelyn (lue: tosta.. eiku tosta.. TONNE!! eiku eieiei sittekki ku mennää tästä) jälkeen menimme istuskelemaan satamaan Ropert's coffeeseen. Koska hongon sisarustrio ei selvästikkään ollut vielä kylläinen, päätimme syödä vielä jäätelöt... siis kuinka paljon muhunkin ruokaa mahtuu?

Päärakennuksen takapihaa
Sisko jäi töihin, toinen vietiin kämpille ja napattiin bemari mukaan. Tarkoituksena oli, että ajaisin sen yksin kotiin. 3 tunnin yöunilla. Puolet matkasta kaatosateessa. Äiti soitteli Tampereen Kolmenkulman ABC:ltä ja totesin vain, että odottakaa, nyt nukahdan kyllä rattiin. Ei auttanu volat kaakossa oleva musiikki, eikä sipsien napsuttelu (edelleen ähkyssä, mutta pakko mikä pakko...), joten luovutin suosiolla. Nukuinkin koko matkan kotikadulle asti kuin tukki. Kotona burana C naamaan ja vielä lyhyet päikkärit. Tallille raahauduin puoliksi unessa siivoamaan vielä boksin. Sellainen äitienpäivä meillä!
Kartanon päärakennuksen vieressä oleva pytinki
suihkulähdettä
Sirkus
haha siskon nappaama salakuva! väsy iski

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti