maanantai 14. lokakuuta 2013

Motivaatio, ohoi!

Haluan paremmaksi ratsastajaksi. Kukapa ei? Muttaku emmä jaksa, viitsi, ehdi nähdä vaivaa oman itteni eteen. Mistä mä saisin motivaatiota piiskata laiskan pemppuni sohvalta ylös lenkille tai jumppaamaan heikkoa nilkkaani? Tarttis lyödä varmaa tikun nokkaan suklaalevy ni alkais jalat vipattaan ja lujaa. Huoh minä sohvaperuna!
Arpi by kirurgin puukko

Onneks tähän on ehkä tulossa muutos. Nimittäin talven ajaksi täyspäiväiset työni taukoavat ja teen vain yhtä/kahta päivää viikossa (jokojokojoko saan alottaa talvilomani?) ja jatkan täyspäiväisenä taas keväällä. Ei voisi parempaan saumaan tämä ''loma'' tulla. Alkuvuodesta myymäläämme tehtiin remontti, jossa oli turhauttavaa huhkia yksinänsä, eikä siittä oikein muilta kiitosta ja arvostusta saanut. Koko vuoden on ollut sellainen ttu mitä paskaa- olo ja henkinen väsymys on vaikuttanut myös fyysisesti. Eikä yhtään auttanut se, että nostin helmikuussa 9l maalipurkin vähän väärin ja sain kamalan selkäkrampin. Selkä kipuilee vieläkin niin, että könkkään aamuisin lonkkavikaisen mummon roolissa. OK, ei saa valittaa kun on sentään joku työpaikka, mutta ottaa päähän. Pieni tauko tekisi hyvää ja olisi taas ihanaa herätä aamulla tyytyväisenä töihin, niinkuin ennenkin.


Istuntani on nyt isoin asia pinnalla ja jotta voisin parantaa istuntaani, on mun nyt todenteolla kaivettava vanhat fysioterapiaohjeet ja alettava jumppaamaan nilkkaani. On myös aika kaivaa koipallojen ja pölyn seasta tasapainolautani, jota ah niin usein, olen käyttänyt. Eikä nyt saa nauraa, olen tosissani!

Dietti kohdillaan :)

Näitä harjoitteita on niin helppo tehdä kotonakin! Tänä iltana teen seuraavat harjoitteet:

Tasapainolauta-harjoitteet:

-Keinunta edes-taas ja sivuille ensin molemmilla jaloilla, sitten vahvistuessa yhdellä jalalla
- Kyykkäys kahdella ja yhdellä jalla

Tää vaan nukkuis.. aika söpöö

Jumppa kuminauhan kanssa:

-Istutaan lattialle, jaalt suorana eteen nauha kierrettynä jalkojen taakse, nauhan päät molemmissa käsissä. Nilkan koukistus ja ojennus. Nauha toimii vastuksena ja sitä on helppo lisätä kiertämällä päitä lyhyemmäksi käsien ympärille.
- Jalkaterät sidotaan tiukasti yhteen nauhan avulla ja jalkateriä lähdetään kiertämään ulospäin.


Harjoitteita ilman apuvälineistöä:
-Kuvittele lattiaan suora viiva, hypi sen molemminpuolin etu- ja takaperin, sekä sivuttain yhdellä tai kahdella jalalla.
- Kävely avojaloin varpailla, kantapailla, sisä- ja ulkosyrjillä.
-Rappusten kävely
- Kyykkäys yhdellä jalalla

Oli ''kylmä'' ja ''märkä'' keli
Nilkkaharjoitteita voi tehdä joka päivä ja niitä tehdään niin kauan, että lihasväsymys tuntuu. Tämän lisäksi venyttelen huolellisesti, erityisesti selän ja jalat. Selän uitan lisäksi linimentin kera joka ilta ja haavailen backontrackin selkävyöstä... Voi raihnaisuus! Onneksi nämä harjotitteet on helppo tehdä vaikka olkkarissa telkkua katsellessa.

Miltä kuulostaa? Laskeeko motivaatio kuin lehmän häntä vai tsemppaanko itseäni nyt ihan oikeasti? Onko teillä vastaavanlaisia tilanteita tai hyviä harjoitteluvinkkejä?

Petra, älä vaivaudu kommentoimaan! :D
   


Meno vois näyttää tältä...

...Mutta se näyttää tältä. Ei se taito kypärän mukana siirry!

3 kommenttia: