Huomasin tossa tilastoja ja liikenteenlähteitä seuratessa, että blogiini on pari kertaa eksytty hakusanalla ''Eroon estekammosta''. Sitähän mä tässä yritänkin ja ajattelin koota omia vinkkejä ja ideoita, jotka ''vaivaan'' voisi auttaakkin :)
1. Luottohevonen/poni
Se vaan on totta, että jos vähääkään jännität hevosta ja toimit sen kanssa ilman luottamusta, ei touhusta tule mitään.. Rakensin itse kaksi vuotta luottamusta, kunnes päädyin kaikkien kannalta parempaan vaihtoehtoon ja vaihdoin hevosen lähes pomminvarmaan vaihtoehtoon. Koeratsastuksessa en uskaltanut edes hypätä 60cm okseria, mutta Lara vaan vei kiltisti pskajäykkänä olevan kuskin esteiden yli. Nyt uskallan hyppiä ilman satulaa ja okseritkin menee (pienellä varauksella..). Kaikki tää tapahtui vaan vajaassa puolessa vuodessa. On totta, että poikkeuksiakin löytyy ja että se yhteinen sävel voi alkaakin löytymään, mutta joskus on kuunneltava järjen ääntä ja miettiä mikä on oman itsen ja hevosen parasta. Tää on kyllä vain äärimmäinen keino ja rakkaasta ystävästä on aina vaikea luopua..
2. Hengitä!
Tärkein asia.. Muista hengittää! Itse syyllistyn panikoimiseen ja hyperventiloimiseen ja happi meinaa loppua. Joskus radalla huomaan hengittäväni vasta puolessavälissä ja se ei tosiaankaan helpota oloa. Mulla on myös taipumusta paniikkikohtauksiin (nykyään onneksi vähemmän) ja paniikki saa tosi usein vallan. Silloin jalat ja kädet tärisee, itken, haukon henkeä ja ihan vain panikoin. Silloin ei päässä liiku mikään muu ajatus kuin laukata täysiä pois tilanteesta ja vajota maan alle. Keskity hengittämiseen kunnolla, nenän kautta sisään ja suun kautta ulos hitaasti ja syvään.
3. Keskity!
Silloin kun se paniikki on akuuttina päällä ja radalle tarvisi mennä, mulla on yks hyvä niksi siihen: musiikki. Usein kisoissa ja valmennuksissa alan hyräilemään ja kertaamaan tuttua biisiä päässäni. Kuulostaa hölmöltä, mutta se vaan toimii. Muistan joissakin kisoissa hyräilleeni Pientä ankanpoikasta ja kun hyppäsin ensimmäisen metrini päässäni soi Dingon Nahkatakkinen tyttö. Musiikki on auttanut mua myös mun paniikkihäiriön ja kohtausten kanssa.
4. Piiskaa ja tsemppaa! (kirjaimellisesti)
Jossei kukaan toinen (=Petra) ole potkimassa sua persiille, tee se itse. Välillä oikein suutun itselleni kun en uskalla. Hoen itselleni jotain tyyliin: ''keskity nyt Heidi, ollaan tehty tää miljoona kertaa, ei voi olla noin vaikeeta'', ''Kerran se kirpasee, ei me tähän kuolla. Lara vie kyllä'' ja tsemppauksena ''mä pystyn tähän'' x 10000 kertaa. Toisinaan näpäytän itteäni reiteen raipalla ja herättelen tähän maailmaan. Sitten sisuunnun ja yritän parhaani!
5. Palkitseminen ja lahjonta
Ette ees tiedä montako Sotkun munkkia Petra on mulle velkaa! ''Jos sä Heidi meet tän radan ilman poiskääntelyä mä tarjoon munkit sotkus!!''. Munkinhimo silmissä sitä ollaan sitten painettu. Voit myös lahjoa itse itsesi ja ostaa onnistuneen suorituksen jälkeen jotain kivaa tai palkita jollain muulla tavalla, olkoot sitten vaikka täysin hevosvapaa löhöilta. Kannatan!
Lässynlää, mutta se on totta! Et sä voi olla niin huono, kun mitä luulet (paitsi mä oon).
7. Ota oppia muilta
Mua auttaa myös hirveästi, kun katselen vaikkapa Youtubesta ammattilaisten esteratoja, joissa ne okserit on 160cm ja jäätävän leveitä. On hieno katsella ammattilaisten mokaukset ja miettiä, kuinka olisi voinut tehdä toisin ja parantaa. Videoiden ansiosta tulee aina hirveä hinku päästä kokeilemaan ja hyppäämään, eikä ne 80cm okserit tunnu enää niin pahoilta verrattuna niihin 160cm..
8. Huijaus
Tää on paras keino ikinä! Sä et vaan etukäteen saa tietää. Jos pyydät toista nostaan kaks reikää, toinen nostaakin 3 tai 4 reikää ja huolettomana ratsastat esteelle. On niin hienoa kuulla sen jälkeen et ''jee! menitteki 110cm ettekä 90cm hähää'' ja kyllä, mä en osaa arvioida korkeutta kovinkaan hyvin :D
En tiedä oliko apua kellekkään ja nää perustuu ihan vaan omiin kokemuksiin ja hyvää vauhtia porhalletaan eteenpäin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti