Varoitus: postaus sisältää ylenpalttista oman hevosen erinomaisuuden hehkutusta ja äärimmäistä onnellisuutta. Älä jatka lukemista jos materiaali järkyttää. Postaus on myös äärimmäisen turha.
Eli te rohkeat, jotka nyt jatkoitte lukemista joudutte kestämään kaiken alusta loppuun. Kaikki alkoi siittä kun Petra kurvas meille hypyyttämään mua. Mähän ilmottauduin sinne 90cm luokkaan sunnuntaille ja aattelin hypätä vähän isompaa ettei kisoissa hirvitä. Ja koska Petra oli ottamassa videota, aateltiin sit samantein laittaa korkeushypyt kehiin, eli vanha tuttu ristikko_laukka_jättiokseri. Lisäks oli yks verkkaristikko, joka nostettiin lopuks 90cm pystyks. Korkeus ei huimannu ja saatiin hyvä lähestyminen :)
Sitten se okseritouhu! Petra laitto alotuskorkeudeks varmaan jonku 70cm ja sanoin et nosta nyt hyvä nainen sitä korkeutta (minä sanoin, juu-u!) Lopuiksi mentiinkin yhteinen ennätys, 120cm. Yhden kerran piti keilata yläpuomit alas kun tulin reippaasti ristikolle ja hyppy lähti tosi laakana. Toisen kerran tulin aavistuksen juureen ristikolle ja saatiin okserille hyvä paikka. Kevyesti meni! Vielä kun opettelisin pitään jalkaa aavistuksen taaempana, mutta annettakoon se anteeksi kun ei ole pitkään aikaan kokemusta isommilta esteiltä.
Ei pitäisi meidän uran kaatua yhteen 90cm luokkaan, vähän jännitys hiipui ja tuli turvallinen mieli.
Niin ja se todistusaineisto:
 |
| etupainoinen heppa + könöttäjä selässä. parasta |
 |
| ratsastin maanantaina pelkällä riimulla :) |
<3 Soi mun päässä tällä hetkellä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti