maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kisakuulumisia!

Heii!
Team PCCR (ProCrossCountryRiders) P&H pakkasi sunnuntaiaamuna Aasin ja Lartsun autoon ja volvon nokka suunnattiin kohti Alavusta.. Alavuutta..(kuinka se taipuu??) Paikkaan nimeltä Alavus siis! Laralla oli lauantai-aamuna kengitys, joten hepat vietiin jo perjantaina yökyläilemään Petralle. Ponikin näki pitkästä aikaa poikaystäväänsä, Lusitano ori Urcoa :)

risupallot
Lauantai-iltana letitin Laran harjan sykeröille ja niistä tuli ihan kamala. Aloitin ensin pari lettiä niskasta ja pari sään vierestä ja ne onnistui tosi kivasti MUTTA kellon lähennellessä puoli kahtatoista alko hermot loppua yhdeltä jos toiselta. Lara hermoili ruoka-ajan venymisestä, seisoskelusta ja polttiaisesta ja me Petran kanssa hermoiltiin nälkää, väsymystä ja hevosen viskomista. No ompelin muutamaa vielä vähän kasaan ja päätin että näillä mennään.

kotona taas!
Sunnuntai-aamuna aikataulu vähän venyi (ylläri) ja meinasi mennä vähän tiukille. Vartti ennen mun luokkaa navi näytti matkaksi 20 min. Ja mun lähtö nro oli 10! Puolijuoksua ilmoittautumaan ja äkkiä verkkaan. En ehtinyt juurikaan kävellä, ravailin heti. Lisäks mulla olikin koulujalkkarit, jotka säädin hevosen kävellessä (Lara ei malttanut seistä millään kun mullakin oli kiirepaniikki päällä) ja lisäksi totesin että kisatakki päällä tulee tuskasen kuuma, joten karjaisin kisahoitajaparaksi mukaan tulleen Juhan paikalle pitämään hevosta, että saan riisuttua turvaliivin alta takin pois. Otin kaksi hyppyä ristikolle, kaksi pystylle, yhden hypyn okserille ja lähdinkin kentälle valmistautumaan.

Paras Lara <3
Itse rata meni tosi hyvin, paitsi sarjalle toin Laran niin huonosti ja se puomi tippuikin. Sarja oli okseri-pysty yhdellä laukkavälillä ja sille tultiin tiukalla kaarteella. Kaarteen pohja oli aavistuksen huonossa kunnossa ja Laran ryykätessä siihen lapa edellä en keskittynyt eteen ilmestyneeseen esteeseen yhtään ja jätin hevosen yksin. Tultiin ihan pohjaan ja normaali hevonen olis jo kieltänyt sille. Lara vaan on niin rohkea ja rehellinen hevonen, että päätti hypätä. Huomasin äsken että olen vahingossa poistanut videon puhelimesta!! Arrrgh.

90cm mua jännitti ihan kamalasti. Petran ja mun välissä oli vain yksi ratsukko, joten oltiin samassa verkassa. Lara tuntu tosi hyvältä ja jännitys vähän helpotti. Otin yhden onnistuneen hypyn okserille ja kaksi pystylle. Radalla Lara tuntu melkeinpä kuumalta. Huomasin myös kauhukseni, että radalla oli muurieste. Apuva!

ponin kanssa rapsuttelua
Lähtömerkin jälkeen Lara oikein sytty ja se tuntu ihan älyttömän hyvältä! Itekki näin paikat helposti. Lara tais huomata että vihdoinki on vähän isompia esteitä ja että vieläki korkeutta sais olla. Oli meinaan sellasia kumipallohyppyjä joka esteelle että kuskia hirvitti ja vattasta kouras! Lara lähti monelle hypylle aavistuksen kauempaa ja jätti esteen väliin kuutioittain ilmaa :D Sarja oli taas samassa paikassa ja nyt päätin ratsastaa kunnolla. Tuloksena jääääätävän iso hyppy ja hetken jo luulin että sarja muuttuu innariksi. Muurikin sujui hyvin, Laraa ei kiinnostanut yhtään esteen pelottavuus.

tyylikäs mummupermis
Rata meni puhtaasti, mutta aavistuksen liian nopeasti. Luokka oli ihanneaikaluokka, meidän aika oli jotain 73s ja ihanne oli jotain 89s. Olin ihan varma että ei sijoituta, mutta yllätykseksi oltiin kuudensina :) Taitavin heppa! Meidän ensimmäiset yhteiset aluekisat ja eka yhteinen 90cm!







Jättiloikka! Klikkaa isommaksi :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti