lauantai 15. maaliskuuta 2014

Klinikkareissua

Tervehdys kaikki murmeliinit!

Lara oli sen verran ep ja varovainen jalkansa kanssa, että koin parhaaksi viedä neidin heti klinikalle. Soitin maanantaina ajan ja jo tiistai-aamuna suuntasimme äitin kanssa kohti Tampereen Teivoa. Halusin ainakin taivuttaa kaikki jalat ja tarvittaessa kuvata. Olin myös epäileväinen kinnerpateista koska a) Lara kiertää takasia samalla lailla kuin Disa ja b) hieroja huomautti kerran nesteisistä kintereistä (=paniikki). Lara myös heittää helposti ristilaukalle. No, jännityksen pala kurkussa klinikalle.

Heti alussa meidät jälleen unohdettiin ja sekoitettiin. Pääsimme vasta 9n aikaan tutkittavaksi, kun aika oli varattu puoleksi. Hoitaja oli sekoittanut lääkärit ja meidän lääkäri siellä tutki jo toista potilasta. No, ei haittaa, tämäkin lääkäri vaikutti tosi asialliselta heti aluksi! Meidän harmiksemme oli vielä tuulinen päivä, jolloin Laran pössöilytaso on huipussaan. Eläinlääkäri (kaima, Heidi) tutki ensin huoneessa päällisin puolin, kyseli hetken aikaa, löi rauhoitetta ja lähdettiin ulos. Juoksutettiin ensin ympyrällä kovalla alustalla. Lara oli ok,  ei arkonut enää. Ainoastaan radalla juoksevat ravurit järkyttivät nuoren neidin mieltä.

Seuraavaksi taivutukset. Taivutettiin kaikki jalat ylhäältä ja alhaalta. Kauhukseni Lara alkoi ontumaan oikean etusen alataivutusta, olin ihan itku kurkussa. Vasen reagoikin sitten sekä ylhäältä, että alhaalta. Olin liki varma että noniin, tässähän tämä olikin. Taivutusten ja läkähtyneen juoksurupeaman jälkeen eläinlääkäri vain totesi, että normaaliin kilpahevosen vuosihuoltoon kuuluu taivutukset ja usein piikitykset. Pakkasten aiheuttamien kovien pohjien takia etuset ovat vähän kipeytyneet. Ei siis mitään syytä huoleen. Kysyin myös silmät pyöreänä, että entäs ne kintereet.. Lääkäri katsoi vaan pitkään ja kysyi että minkä takia mulla on syytä epäillä patteja? Sopersin vain samat oireet, mitä yllä mainitsin. Rupesi nauramaan, että kuivempia kintereitä saa hakea! Voimaa takapäähän niin loppuu se kiertäminenkin. Kyllä siinä vaiheessa iso kivi vierähti sydämeltä. Jes, ei kinnerpattihevosta!!

Etusten nivelet piikitettiin, vasemmasta myös polvinivel. Kääreet jalkaan ja kotio. Hoidoksi 1 vko käyntiä suorilla urilla, toinen vko asteittan rasitusta lisäten kevyttä suorilla urilla. Ei väistöjä tai pikkuvoltteja. 2vkoa tätä ja sitten normaaliin reeniin asteittain. Toivotettiin vielä hyvät Saksan reissut (lääkäri asunut itse 10vuotta kiven heiton päässä Harbarnsenista..) ja päästiin lähtemään kotiin jo 10n aikaan. En ole ikinä tainnut klinikalta lähteä hymyssä suin. Jestas, tähän voisi ihan vaikka melkein tottua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti