torstai 6. maaliskuuta 2014

Asiasta toiseen

Arvatkaapa sopiko ne kolme satulaa? Ei. Sovitin siis sitä Globuksen Esperanzaa, joka ei ollut lähellekkään. Sovitin Devocouxia, ei lähellekkään. Laitoin Albionin Controllin selkään ja melkein toivonkipinä syttyi sisälläni, kunnes kiristin vyön ja satula nousi takaa.......... Turhautumisen ääryys.

No, mentiin maneesille yksi päivä ilman satulaa hyppelemään vähän jumppasarjoja. Laitan tästä videota myöhemmin! Lara tuntui ihan kivalta, intoa ei ainakaan puuttunut. Tällä hetkellä tilanne on se, että Lara könkkää. Ei pahasti, mutta ep kuitenkin. Syynä ainoastaan se, että neiti päätti säikähtää maassa olevaa puomia ja hypähtää äkisti sivuun. Reväytti siinä sitten jotain. Eilen annoin neidin lomailla ja löysin itseni maneesilta Ufanon selästä. Tavoitteena oli lauantaina mennä setä Uffella koulukilpailuihin, mutta jouduin moninaisten syiden vuoksi nekin perumaan. Olisikin ollut hupaisa yhdistelmä: olen istunut Uffen selässä ehkä 3 kertaa, koulupenkilläkin n. 5 kertaa ja lisäksi kyseinen kouluohjelma oli minulle entuudestaan tuntematon. Bueno homma siis!


Jotta saisin tähän postaukseen jotain järkeä, niin haaveillaampas taas hetki varusteista..

HV Polo Favouritas-korvahuppu

HV Polo Smaragdi-huopa. Väri olis aika nappivalinta!

Bocaj-ratsastussaappaat. En tiedä vielä mitä mieltä näistä olen, ihan jees!
Eskadron Big Square
Kingsland Celeste- kisapaita.
Jotenkin tuo leikkaus miellyttää silmää!

On muuten tullut shoppailtuakin vähän... Oikeastaan sain lahjaksi! Aikaiseksi synttärilahjaksi sain Spooksin kisapaidan ja vuosipäivälahjaksi uudet HC ratsastushousut...
Spooks kisapaita. Hööksiltä

HC Ratsastushousut. Niin ihanat ja mageet! Näyttää luonnossa vie paremmilta ja istuvat kuin hansikas
ja arvatkaa haaveilenko jo uudesta kypärästä??

''Heidii´... OSTA MINUT''
Uus vatsapanssari ja satulakin olis ihan tarpeen.. ja lottovoitto. Rikkaisiin naimisiin vähintään!


3 kommenttia:

  1. ai oot iha tosissas ton potan kans....? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mähän sanoin! se olis kyl niiiiin kiva. Eikä niin jäätävän iso sotakypärä niinku tää Ayr8. Mut ei mulla rahaa ole :D

      Poista